Suomen sodan taistelukertomus

Pulkkilan taistelu käytiin toinen päivä toukokuuta vuonna 1808. Everstiluutnantti Obuhovin johtama noin 500 miehen osasto (taistelujoukkoja vain noin 250 miestä, loput kuormakuskeja) oli tuomassa vahvistuksia ja tarvikkeita pohjoisempana olevalle kenraalimajuri Bulatovin joukolle, mutta oli pysähtynyt Pulkkilaan. Majoitus Pulkkilan kylän taloihin oli varattu neljäksi päiväksi. Sandels päätti tuhota vihollisen Pulkkilassa. Aamusumussa noin klo 2 aikaan suomalaiset hyökkäsivät kahdelta suunnalta, neljänä osastona, Fahlanderin osaston yritettyä koukata venäläisten selustaan. Heidät havaittiin ennenaikaisesti, jolloin venäläiset aloittivat tulituksen, mutta vetäytyivät Pulkkilan kylän Anttilan tilan taloihin. Taistelu oli alkanut tuntia ennen suunniteltua yhteistä yllätyshyökkäystä.

Neljä tuntia kestänyt taistelu päättyi, kun pahasti haavoittunut Obuhov antautui vangiksi yhdessä 4 upseerin, 18 aliupseerin, 21 kasakan sekä 197 jalkaväkimiehen kanssa. Kapteeni Serbin ja muutamia miehiä tykkeineen pääsi pakoon. 

Taistelussa komppanioineen kunnostautunut kapteeni Joachim Zachris Duncker sai kunniatehtäväkseen viedä takavarikoidut liput Ruotsiin ja laskea ne kuninkaan jalkojen juureen. Kuningas ylensi Dunckerin majuriksi ja myönsi hänelle Miekkaritarikunnan ritarimerkin.  Duncker matkasi ratsain yli Pohjanlahden, joten kevät oli todella myöhäinen. 

Lippujen lisäksi Sandels sai sotasaaliiksi kuusinaulaisen tykin ja kaksi ammusvaunua, 200 kivääriä pistimineen, kolme patruunakuormaa sekä runsaasti muonaa. Voitto mahdollisti Sandelsin etenemisen kohti Kuopiota. Seuraavan vuoden rauhansopimuksessa Suomi liitettiin Venäjään.

Oulun Wiikkosanomat 1860

Oli 1. päiwä toukokuuta eli Walpurin päiwä. Wahwa lumi oli wielä maalla, wälistä oli yökylmäsiä, wälistä lumi pehmeänä ja tiet sohjuna, että ne pudottiwat. Syrjässä metsä≈teillä oli hywin waikea kulku.

Majuri Grotenfelt oli päällysmiehenä sillä wäestöllä, joka kulki etunenässä kesämaantietä 100 miehen ja kahden kanuunan kanssa, ja hänellä oli käsky alottaa tappelun. Mutta ettei se Pulkkilassa olewa wihollinen pääsisi miltään suunnalta pakoon, komennettiin kapteeni Silfwerbrandt 100 miehen kanssa talwitietä myöten Lamujoen wartta pitkin kulkemaan ja siltä siwulta rynnistämään wihollisen päälle. Wahtipaikka oli aawa, ja ennen kuin Silfwerbrandtin suksimiehet ennättiwät sen taakse, hawaitsi se jo kiertäjänsä ja pötki pakoon pääwäkeensä Pulkkilaan sanaa wiemään. Sillä ajalla oli Fahlander wäkineen täytynyt pahan kelin wuoksi ottaa toisen tien, joka wei likemmä Pulkkilan pappilaa, ja ennätettyään jo sen taakse tapasi täälläkin joen warrella kasakki≈wahdin. Sitä kyllä ammuttiin, mutta pitkälle matkalle se ei käynyt, jonka tähden kasakki wei sanan wäelleen, ja nyt ei se urhoollinen Fahlander enää saattanut wiipyä, waan lähti juoksu jalassa aamusumun seassa wäkineen, joka kyllä viiden peninkulman pahan kelin matkasta jo oli wäsyksissä, kuitenkin niin sukkelasti kuin saattoi Iisalmen puolelta Anttilan taloa kohti, jossa wihollisen wäestö urhoollisen päällysmiehensä Abukoffin kanssa oli koolla.

Se urhoollinen kapteeni Duncker rynnisti Sawolaisten, Sultawan komppanian kanssa kesämaantietä, luutnannti Clementjoff Kajaanilaisten kanssa sitä likinnä pappilan puolelta syrjästä ja majuri w. Essen Pohjolaisten kanssa pappilasta tulewaa tietä suoraan Anttilan kartanoon. Kunkin joukon siwuille lewesi wäkeä ampumaan, ettei wihollinen pääsisi wäen läpitse eli joukkoin wälistä pakoon karkaamaan. Näin nyt mennä rynnistettiin ja wihollinen, joka oli lewittänyt wäkensä ympäri Anttilan taloa, ampui kiiwaasti wastaan. Ensin oliwat trumparit etunenässä, kertoi Kemin komppanian trumpari wainaa, mutta se juoksujalassa tietä rynnistäwä joukko karjasi: pois trumparit jaloista, tässä on työnä parempi trumputus!

Ei kauwan pitkittänytkään, ennen kuin Fahlanderin wäki juoksujalassa pajoneteillä päälle rynnistäen walloitti Anttilan kartanon, wiholliset wetäysiwät pellolle ka likellä olewaan männikköön, josta kanuunalla raehauleilla ampuiwat Suomen wäkeä.

Kapteeni Silfwerbrandt koitatti lumikinosten, pellon aitain ja wihollisen tulen läpi päästä pappilaa alempana Lamujoelta apuun. Tämä ei käynyt kyllä sukkelasti. Jo täytyi Suomalaisten tässä kauheassa tulen tuiskussa wäkirikkaamman wihollisen edessä wetäydä takasi Anttilan talosta erään torpan taakse ja lumikinoksista ampuen torjua, ettei wihollinen pääsisi läpi tulemaan ja pois pakenemaan. Mutta missä on Sandelsin joukko, missä on majuuri Grotenfelt, jonka piti kello 2 ja 3 wälillä alottaa tappelun ja kello oli tappelun alussa jo puoliwälissä 4? Se kysymys kuului monelta. 

Matti hiihti minkä woi Sandelsin wäkeä kohti Niileksensaarelle. – Mutta Sandelsilla ei ollut kiirettä, ehkä ampuminen alkoi kuulua Pulkkilasta ja majuuri Grotenfelt ja warsinkin kapteeni Söderhjelm tuskasteli, hätäili ja lähetti hänelle sanan Fahlanderin jo olewan wihollisen kimpussa; kukatiesi ajatteli Sandels, joka ei aina näyttänyt Fahlanderia kärsiwän: kuka käski Fahlanderin mennä syyhyttä saunaan, olis odottanut siksi, kun minun wäkeni olisi tappelun alottanut.

Mutta sodassa täytyy wälistä tarttua määrä≈aikaakin ennen käsiksi tappeluun; tilat, asiat, ja pakko eiwät pidä kirjallisista käskyistä waaria. Matti tuli hätäyksissään sotatantereelta ja selitti Fahlanderin walloittaneen Anttilan kartanon, mutta täytyneen sen jälkeen jättää ja wetäydä wähä ulomma. Samassa tulikin käsky lähteä tappeluun ja nyt meni Sandelsin wäki juoksujalassa Pulkkilaan. Tällä aikaa oli Silfwerbrandt saanut kanuunansa Lamujoelta niin likelle, että woi sillä wastustaa wihollista. Majuuri Grotenfelt tuli nyt wäkineen ja kahden kanuunansa kanssa kirkon puolelta ja rynnisti wihollisen päälle. Wihollinen ampui kiiwaasti wastaan huoneitten akkunoistakin, mutta huoneita ammuttiin kanuuneilla ja pajunetti (pistin) kädessä ajetti wiholliset huoneista ulos.

Warsinkin oli Pakkalan talon ympärillä tällä puolen sota kowinna. Fahlanderi, nähden apua saaneensa, rynnisti taas Anttilan taloa kohti. Tässä ammuttiin wihollisen päällysmies översti≈luutnantti Obukoff. Hän oli kääreynyt sotalippuunsa, kun kaatui, ja wihollinen luuli hänen jo kuolleeksi, siksi antoi hän merkin antauda; mutta Obukoff ei ollutkaan kuollut; hän käski wieläkin wastustaa ja kapteeni Serbin komenti wihollisia, niin että nousi uusi ja kowa kahakka. Mutta suomalaiset rynnistiwät joka suunnalta pajonetin kanssa päälle, niin että wiholliset jäiwät Anttilan kartanolle keskelle, ja siinä täytyi heidän antauda wangiksi.