Selviytymiskeinot

Siviiliväestö pakeni miehitystä sydänmaille rakennettuihin pakopirtteihin, joita oli Pulkkilan seudulla esimerkiksi Lehtomäessä sekä Viitasten ja Hyvärilän välisillä sydänmailla. Näissä piilopaikoissa elettiin niukasti, mutta ne tarjosivat suojaa väkivallalta ja ryöstöiltä. Paikallinen perimätieto kertoo, kuinka Paakinahon isäntä Latvan sydänmailla surmasi kaksi kasakkaa ja käytti heidän kiväärinpiippuaan takkansa tukirautana. 

Elinkeinot

Maanviljely 

Pulkkilan maatalous perustui edelleen pienimuotoiseen viljelyyn, jossa tärkeimmät viljelykasvit olivat ruis ja ohra. Näitä viljeltiin pienillä peltotilkuilla, joita oli keskimäärin alle kaksi hehtaaria tilaa kohden. Kaskiviljely oli jo väistymässä, mutta sitä saatettiin vielä harjoittaa syrjäisemmillä alueilla, erityisesti jokilatvoilla ja korpimailla.

Viljelyolosuhteet olivat vaativat, sillä ilmasto oli viileä, ja hallat saattoivat tuhota sadon. Tästä syystä viljelyä täydennettiin juureksilla, kuten lantulla ja nauriilla.

Karjanhoito ja luonnonniityt

Karjanhoito oli tärkeä osa elinkeinoa, ja lehmien, lampaiden ja kanojen pito oli yleistä. Hevosia oli harvemmassa, ja vielä 1700-luvun alussa auran eteen valjastettiin usein härkä. Karja laidunsi kesäisin metsälaitumilla ja niityillä, ja talvirehu kerättiin keto- ja suoniityiltä.

Karjanhoito vaati suuria ponnistuksia, sillä pitkän talven yli selviäminen edellytti riittäviä rehuvarastoja. Lehtikerppuja ja jäkäliä kerättiin eläinten ruuaksi. Ne olivat sopeutuneet niukkaan ravintoon, ja esimerkiksi naudat olivat pienikokoisia ja kestäviä.

Vuonna 1795 Pulkkilassa oli 10 karjanomistajaa, joilla oli vähintään 10 lypsävää lehmää. Launolan kylässä tämän kokoisia karjoja oli 18 talossa.

Tervanpoltto

Tervanpolton merkitys kasvoi erityisesti 1700-luvulla, kun Oulu sai tapulikaupungin oikeudet vuonna 1765 ja nousi Suomen suurimmaksi tervanvientisatamaksi. Tervanpoltto tarjosi talonpojille tärkeän lisätulonlähteen, joka ei ollut yhtä riippuvainen sääolosuhteista kuin viljely. Tuloilla voitiin maksaa veroja ja hankkia suolaa, rautaa ja muita välttämättömyystarvikkeita.

1800-luvun loppupuolella tervanpoltto alkoi hiipua, kun hyvät tervametsät siirtyivät yhä kauemmas sisämaahan ja uusia metsänkäyttötapoja alettiin suosia. Silti tervanpoltto säilyi tärkeänä elinkeinona Pulkkilassa pitkälle 1800-luvun puolelle.

Kaupankäynti

Talonpoikien elämä oli pitkälti omavaraista, ja tuotteita vaihdettiin naapureiden kanssa tai myytiin markkinoilla. Voi, liha ja vuodat olivat tärkeitä veronmaksun ja kaupankäynnin hyödykkeitä.

Kaupankäyntioikeudet oli vain kaupunkien porvareilla. Pulkkiset asioivat Oulun ja Raahen suuntaan, joissa kullakin talolla oli luottokauppias. Aikakirjoihin (Vilmusenaho) on jäänyt merkintä, että lautamies Juho Junno Launolan kylältä oli ensimmäinen talonpoikaisasiakas, joka osti kahvia raahelaiselta Soveliuksen kauppiaalta. Vuonna 1776 Juho osti tuota ylellisyystuotetta kaksi naulaa eli noin 950 g ja seuraavana vuonna yhden naulan.

Viinanpoltto oli yleistä, välillä sallittua, välillä kiellettyä tai luvanvaraista. 1780-luvulla maaherralla oli oikeus myöntää anniskeluoikeuksia yksittäisten elinkeinonharjoittajien kapakoihin. Tähän joukkoon kuului myös tärkeä kruunun virkamies, maanmittari Fabian Gutzén, joka harjoitti kapakointia Pulkkilassa ainakin tuolla vuosikymmenellä.

Taudit ja kuolleisuus

Kuolleisuus oli korkea, ja taudit olivat yleinen kuolinsyy. Lavantauti, punatauti, keuhkokuume ja erilaiset kuumetaudit olivat yleisiä. Imeväis- ja lapsikuolleisuus oli korkea, ja monet kuolivat ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Kuolinsyyt kirjattiin usein oireiden perusteella, kuten 'kuume' tai 'rintatauti'.

Isorokko

Isorokko oli yksi vakavimmista ja pelätyimmistä tartuntataudeista 1700-luvulla myös Pulkkilan seudulla. Tauti levisi epidemioina noin kymmenen vuoden välein ja aiheutti korkeaa kuolleisuutta erityisesti lapsiväestössä. Isorokko tunnistettiin tyypillisestä ihottumasta ja kuumeesta, ja se jätti usein sairastuneisiin pysyviä arpia. Kuolleisuus saattoi olla jopa kolmannes sairastuneista. Rokotuksia ei vielä 1700-luvulla tunnettu, joten väestön ainoa suoja oli taudin sairastaminen ja siitä saatu immuniteetti. Isorokko mainittiin kirkonkirjoissa usein nimillä kuten "rokko" tai "kuume ja ihottuma", ja se oli merkittävä syy imeväis- ja lapsikuolleisuuteen Pulkkilassa.

Kuolinsyyt ikäryhmittäin

Taloluku uuteen kasvuun

1700-luvun loppupuolella Pulkkilan ja Launolan kylät alkoivat jälleen kasvaa. Taloluku nousi Pulkkilassa lähes kolmeenkymmeneen ja Launolassa neljäänkymmeneen.