”Pitkä 1600-luku" eli pikku jääkausi alkoi 1560-luvulta ja päättyi 1710-luvulle. Ilmasto viileni aikaisemmasta merkittävästi, ja sääolosuhteet kävivät epävakaiksi. Katovuosien tilastot tältä ajanjaksolta ovat synkkiä, keskimäärin joka kolmas vuosi oli katovuosi.
”Suurena olkivuonna” eli ”isona hallavuonna” 1601 sattui täydellinen kato, jolloin oli pakko turvautua ruuansulatuselimistöä turmelevaan olkileipään. Myös seuraavana vuonna sato jäi heikoksi ankaran siemenviljapulan vuoksi.
Hetken helpotuksen jälkeen 1630-luku toi taas useita hallavuosia. Vuonna 1641 pitkään jatkunut sade esti viljan kypsymisen ja syyskuun alun yöpakkaset tuhosivat loputkin toiveet sadosta. Koska myöskään heinää ei saatu talteen, karjaa oli pakko teurastaa enemmän kuin normaalisti. Maakunnan ulkopuolelle suuntautuneet viljanhakumatkat jäivät tekemättä, sillä nälkiintyneet hevoset eivät olisi jaksaneet matkata. Vuonna 1642 sekä Pulkkilassa että Launolassa menetettiin koko sato. Tilannetta helpotti suuresti tervanpoltosta saatavat tulot. Pulkkilassa autioitui vain kaksi taloa, ja nekin saatiin parissa vuodessa takaisin viljelykseen.
1640-luvun lopulla ja 1650-luvulla viljely sujui paremmin. Verohelpotukset ja 1680-luvun kohtuulliset sadot vauhdittivat sekä taloudellista toipumista että asutuksen kasvua. Vuosisata päättyi kuitenkin kato- ja tautivuosiin, suoranaiseen väestökatastrofiin.
Vuodet 1696–1697 olivat Suomen historian synkimpiä ajanjaksoja. Ilmaston poikkeuksellinen kylmyys, jota
osaltaan aiheuttivat tulivuorenpurkaukset, johti useisiin peräkkäisiin epäonnistuneisiin viljasatoihin. Ihmiset turvautuivat hätäruokiin, kuten pettuleipään, ja lopulta jopa kotieläimiensä syömiseen. Kerjäläiset kulkivat kylästä toiseen etsimässä ruokaa levittäen samalla tauteja. Lopulta lavantauti, punatauti ja ruokamyrkytykset veivät useampia ihmisiä kuin nälkä itse. Teiden varsilta löydettiin ruumiita, ja joukkohaudat tulivat arkipäiväksi. Arvioiden mukaan
jopa kolmasosa suomalaisista menehtyi.
Pulkkilan alue selvisi poikkeuksellisen hyvin. Yksikään tila ei autioitunut Pulkkilassa tai Launolassa. Pulkkilan
väkiluku nousi henkikirjojen mukaan 30:sta 35:een. Launolassa sen sijaan koettiin suuria menetyksiä, väkiluku
laski 66:sta 39:ään.
Luonnon aiheuttamien menetysten lisäksi tavallinen kansa joutui kantamaan aatelisvetoisen yhteiskunnan vaatimuksia. Edellisellä vuosisadalla sodat olivat muuttuneet pysyväksi rasitukseksi. 1600-luvun alussa sota laajeni, muuttui imperialistiseksi ja kansan näkökulmasta epäolennaiseksi. Kuitenkin juuri tavallinen rahvas joutui maksamaan suurimman osan näistä politiikan kustannuksista. Nuoria, työkykyisiä miehiä vietiin sotimaan, ja verotus kiristyi merkittävästi.
Vuonna 1620 otettiin käyttöön karjavero sekä siihen liitetty kylvövero, joiden tarkoituksena oli rahoittaa Ruotsin sotatoimia. Myös vähävaraiset itselliset joutuivat maksamaan näitä veroja. On arvioitu, että verotaakka kaksinkertaistui vuoteen 1630 mennessä verrattuna vuosikymmenen alkuun. Vuonna 1642 karjavero muutettiin manttaaliverotukseksi.
Talot
Pulkkilan ja Launolan talojen määrä kasvoi hiljalleen 1600-luvulla. Vuonna 1609 Pulkkilassa oli kuusi taloa:
Alatalo, Pulkkila, Mäkelä, kaksi Kankaan taloa ja Niilekselä. Vuosisadan loppuun mennessä taloja oli jo kahdeksan. Mauno Hiltusen arvioiden mukaan kylässä asui tuolloin noin 86 henkilöä.
Launolassa oli vuoden 1600 tienoilla neljä taloa, mutta vuosisadan puolivälissä määrä nousi seitsemään: kaksi Launolaa, kaksi Junnoa, Paakki, Laakkola, Pinolehto, Hyvärinen ja Klaavu, Vuosisadan lopulla Launolassa oli jo kahdeksantoista taloa. Väestö lähes nelinkertaistui tuon vaikean vuosisadan aikana ja oli jo yli 180 henkilöä.
Vuosisadan lopulla perustettiin Pulkkilaan Jylhänniska ja Launolaan Köyryoja ja Hyvärinen.
Maanviljely
oli 1600-luvun alussa tärkein elinkeino. Kaskiviljely oli yleistä vielä koko 1600-luvun ajan. Sitä lienee harjoitettu myös naapurusten kesken yhdessä. Launolan Laakkolasta on kirjallinen maininta tällaisesta yhteistyöstä vuodelta 1683. Kaskiviljelyssä sadon onnistuminen oli lähes varmaa ja määrällisesti parempaa kuin peltojen viljely. Menetelmä alkoi kuitenkin väistyä pysyvämpien peltoviljelmien tieltä.
Pulkkilan peltoalat olivat vaatimattomia. Koko kylän peltopinta-ala jäi alle kymmenen hehtaarin, tilakohtaisesti alle kahden hehtaarin. Tärkeimmät viljelykasvit olivat ruis ja ohra.
Karjatalous oli alueella jopa viljelyä merkittävämpi elinkeino. Karjasta saatiin maitoa, lihaa, nahkaa ja lantaa peltojen lannoittamiseen. Lehmät laidunsivat metsissä, ja talvirehu kerättiin luonnonniityiltä. Syksyllä karja päästettiin sänkipelloille.
Karjamäärät 1620-luvulla
Hevosia: Pulkkilassa 6, Launolassa 8
Sonneja: kummassakin kylässä 2
Lehmiä: Pulkkilassa 29, Launolassa 47
Nuorta karjaa: kummassakin kylässä 13
Lampaita: Pulkkilassa 46, Launolassa 56
Sikoja: Pulkkilassa 1, Launolassa 4
Pulkkilan taloissa lehmien määrä oli keskimäärin neljä, mutta Niilekselässä
niitä oli peräti 20. Se oli kylän ainoa jakamaton tila.
Tervanpoltto
Alkoi yleistyä 1620-luvulta lähtien, ja siitä muodostui keskeinen elinkeino Siikajokilaakson kylille, kuten Pulkkilaan ja Launolaan. Tervaa vietiin ensin Ouluun, mutta myöhemmin pääasiassa Raaheen.
Hyvärisen veljekset Jaakko ja Juho vaurastuivat todennäköisesti juuri tervan avulla. Heidän tilallaan oli 1620-luvulla vain yksi hevonen ja kolme lehmää, mutta vuonna 1683 siellä oli jo 12 hevosta ja 50 lehmää.
Kalastus täydensi ravinnon saantia. Omien järvien lisäksi pulkkisilla oli kalastusosuuksia Iso Lamujärvellä, josta saatiin saalista erityisesti keväällä ja syksyllä.
Maalaisten kaupankäynti kiellettyä
Talonpojat saivat käydä omilla tuotteillaan vain vaihtokauppa, mutta käytännössä tätä sääntöä rikottiin.
Vienankarjalaisia laukkukauppiaita liikkui alueella, ja heiltä sai tuotteita halvemmalla kuin kaupungin porvareilta.
Tapani Turusen salakauppa
Tupakan salakauppa oli tuottoisaa. Vuonna 1676 Tapani Turunen lähetti Piippolan Tiitus Leskisen Tallinnaan ostamaan tupakkaa 60 kuparitaalerilla, ilmeisesti jälleenmyyntiä varten. Joskus Oulun porvarit myivät suuren erän luotettavalle talonpojalle, jonka tuli myydä tuotteet vain omassa kylässä.